Tärkeitä ohjeita jätevesiosuuskunnan jäsenille ja käyttäjille

Loppuvuoden aikana jätevesiosuuskunnan viemäreissä on ollut paljon tukoksia ja muita huoltotarpeita. Pelkästään joulukuun puolivälistä tähän päivään mennessä, tukoksia on ilmaantunut lukuisia viikoittain. Tukosten selvittely ja korjaaminen on osuuskunnalle kallista, mutta vie myös paljon aikaa. Lisäksi talvikelit aiheuttavat jäätymisvaaraa kaivoihin. Toivoisimme, että jokainen jäsen ja käyttäjä huolehtii omalta osaltaan yhteisestä jätevesiverkostamme. 

HUOMIOITHAN NÄMÄ OHJEET, JOTTA SÄÄSTYMME TURHALTA VAIVALTA JA KUSTANNUKSILTA:

Viemäriin ei saa laittaa
– tupakantumppeja
– käsipyyhkeitä
– tekstiilejä
– vanupuikkoja
– terveyssiteitä, tamponeja tai kondomeja
– hiekkaa, multaa tai kiviä
– bensiiniä, tärpättiä tai muita liuottimia
– lääkkeitä
– rasvoja tai öljyä
– ruuantähteitä, kahvinporoja
– leluja, muovi-, metalli- tai muitakaan esineitä

WC-pönttöön saa laittaa:
– pytyn huuhteluvesiä, wc-paperia ja ulosteita
– astian- ja pyykinpesuvesiä
– pesemisessä tai siivouksessa käytettyjä vesiä

Nyt talviaikaan on hyvä huomioida myös säänvaihteluiden, pakkasten ja vähälumisuuden aiheuttama jäätymisriski. Jos haluat ennaltaehkäistä yksikkösi jäätymistä ja sitä kautta huoltokäynnin tarvetta, voit suojata pumppuyksikköä jäätymiseltä esimerkiksi laittamalla yksikön suojaksi kannen alle eristeitä (styrox, finnfoam, mineraalivilla tai paksut kankaat). Suosittelemme pakkasten jatkuessa käyttämään vettä (etenkin lämmintä) säännöllisesti (astianpesukone, pyykinpesukone, suihku jne.), jotta kaivot eivät jäätyisi.

Kiitos yhteistyöstä!
Kaukolan-Tuohitun-Ylikulman jätevesiosuuskunnan hallitus

Samankaltaiset artikkelit